Purjehdukset

Monenlaista mukavaa menoa

Viikonloppuna oli kerhon kevättalkoot. Perjantaille ennustettiin heikkenevää idänpuoleista tuulta. Alkumatka sujui rauhallisesti, Espoon puolella päästiin yli kuutta solmua, Porkkalanniemen lähestyessä tuuli heikkeni jälleen. Uskallettiin ensimmäistä kertaa nostaa genaakkeri kaksistaan. Nosto ja pullistuminen ei ollut ongelma, jiipit olivat. Tuuli oli niin heikkoa että purje ei suinkaan lentänyt puolelta toiselle, vaan lässähti ryppyiseksi mytyksi, jonka köydet olivat… Jatka lukemista Monenlaista mukavaa menoa

Purjehdukset

Siirtopurjehdus Taalintehtaalta Helsinkiin hyvässä seurassa

Neljän työpäivän jälkeen pääsi taas veneelle ja ohjelmassa oli veneen siirtopurjehdus kotisatamaan Helsinkiin. Taalintehtaalle ei nykyisin pääse kovin monella linja-autolla ja oikeastaan ainoa vaihtoehto oli aamulla 06:55 lähtevä auto, jolla matka vie vajaat 3.5 tuntia. Miehistönä olivat jo aiemminkin kokemusta keränneet Jenna ja Simo. Heillä oli ollut erityisen aikainen herätys aamuyöllä kello 04 Orimattilassa. Matkaa oli… Jatka lukemista Siirtopurjehdus Taalintehtaalta Helsinkiin hyvässä seurassa

Satamat, Suomi

Helsingholmen

Nauvosta  lähtiessä kävimme katsomassa Bårnholmin puolipallon muotoista 30 m korkeaa saarta, joka on ilmeisesti muinainen linnavuori. Pysähdyimme Paraisten Porttiin lounaalle, näin alkukaudesta lounasbuffet oli ainoa ruokavaihtoehto. Näkee että meillä alkaa olla tiettyä rohkeutta: kauden viides landaus ja reippaasti tultiin  suoraan keskimmäiseen paikkaan terassiparlamentin silmien alle. Siinä pienellä kirjoitetussa lapussa lukee sitten ”Vain keulakiinnitys syvyys noin… Jatka lukemista Helsingholmen

Satamat, Suomi

Nauvo

Helatorstain iltana saavuimme Nauvoon, ja tämä oli ensimmäinen kerta koko lomalla kun näimme missään satamassa useita veneitä. Kuulemma laituriin pujottelu voi ruuhka-aikana olla haastavaa, ja uusi omistaja suunnitteleekin  laiturirakenteen uusimista. pääsimme saunaan, joka oli aika uusi, vähän kliininen mutta ihan hyvä. Söimme Köpmanissa tosi hyvät fish and chips, ja jälkiruoaksi herkkuja tunnelmallisessa puutarhassa. Nauvossa monet palvelut,… Jatka lukemista Nauvo

Yleinen

Tuorepuuroa

Kaurapuuro on ollut meidän veneen perusaamiainen jo vuosia. Viime talvena keitettiin kaurapuuroa myös maissa, isoista ryyneistä hitaasti hauduttaen. Niinpä kun nyt nakkasin pikakaurapaketin muonavaroihin, ensimmäinen aamu oli pettymys. Rakenne on kamala eikä mustikkakeittokaan peitä onnetonta makua. En enää muista mitä puurohiutaleita meillä on aiemmin ollut, tätä merkkiä olen käyttänyt leivonnassa. Työpaikkaruokalan esimerkin mukaan uskalsin kokeilla… Jatka lukemista Tuorepuuroa

Satamat, Suomi

Täydessä Seilissä keskellä päivää

Seilin saari on auennut yleisölle sen jälkeen kun näiden alueiden merikorttimme on painettu. Visitseili sivustolta saa kyllä satamien koordinaatit ja laiturikuvaukset mutta ei saaren yleiskarttaa. Selvitimme kuitenkin että päiväkävijöille suositeltu Postilaituri on lounaisnurkassa, kun taas yöpyvien Asemalaituri ja pieni Kirkkolaituri ovat itärannalla. Kaakkoistuulen vallitessa lähestyimme Postilaituria, jossa oli yksi kylkikiinnitetty vene onnistunut tukkimaan kaikki poijupaikat.… Jatka lukemista Täydessä Seilissä keskellä päivää

Satamat, Suomi

Pensariin

Nötöstä matka jatkui pohjoiseen. Itätuuli puhalsi kohtalaisesti, myöhemmin navakasti, ja harjoittelimme reivausta ennen kun lähdimme pujottelemaan saarten väleihin. Ensimmäinen ohitettu satama oli Brännskär, missä näkyi iso määrä poijuja ja tukevat laiturit. Vierestä kulkeva väylä saattaa häiritä ruuhka-aikaan. Stenskärin ja Birskärin välissä keskityimme pujottelemaan viittojen ympäri, mutta ehdimme huomata että Stenskärissä tehdään laituriremonttia. Vanhaan merikorttiin nämä… Jatka lukemista Pensariin