Yleinen

Vaihtelua normijuhannukseen

Juhannuksena, kuten monta kertaa ennenkin, keula kääntyi kohti kerhosaarta. Nyt oli kuitenkin kaksi eroa aikaisempiin juhannuksiin: laivakoira vietti ensimmäistä juhannustaan, ja veljeni perheineen lähti myös mukaan. Neljävuotias tyttö ja puolivuotias koira jaksavat purjehtia suunnilleen yhtä kauan, joten mennen tullen pysähdyttiin puolimatkassa. Menomatkalla yövyttiin Lähteelässä, paluumatkalla syötiin lounasta Stora Svartössä. Ensikertalaisten mukanaolo saa paatuneenkin merikarhun katsomaan… Jatka lukemista Vaihtelua normijuhannukseen

Yleinen

Vallisaari ja Kaunissaari

Viime viikonloppuna tuuli perjantaina idästä ja sunnuntaina lännestä, joten moni lähti länteen päästäkseen myötätuuleen mennen tullen. Lännessä on tullut käytyä, joten lähdettiin kuitenkin itään. Työpäivän jälkeen ei enää juuri tuullut, joten ajettiin Vallisaareen koneella, lenkkeiltiin koiran kanssa ja syötiin hyvin. Koirakin viihtyi paossa kaupungin helteitä. Satamassa ei sen sijaan ollut kovin rauhaisaa, heikosta tuulesta huolimatta… Jatka lukemista Vallisaari ja Kaunissaari