Yleinen

Kerhosaaresta kisaten kotiin

Kerhollamme on saaripaikka Inkoossa noin 30 merimailia kotoa. Näin syksyllä se on liian kaukana saavutettavaksi perjantaina työpäivän päälle ennen pimeää, mutta silti olemme käyneet siellä kahtena viikonloppuna. Oman seuran laiturissa on aina tilaa, ja yleensä järjestyy saunavuorokin. Koronakesänä yleiset mies- ja naisvuorot on lopetettu, mutta venekuntakohtaisia vuoroja järjestellään tarvittaessa kahteen saunaan. Yleisten vuorojen keskusteluja on jääty kaipaamaan, mutta ymmärrän ettei seura halua olla viruslingon isäntä.

Ensimmäisenä viikonloppuna oli perjantai-iltana muuta menoa, ja päräytimme lauantaina sinne ja sunnuntaina takaisin. Siinä välissä oli ollut sen verran taukoa, että ei kovin tarkkaan muistettu, mitä ruoka-aineita tai liinavaatteita veneessä on, mutta hyvin selvittiin. Tämä oli Aila-myrskyn jälkeinen viikonloppu, eikä saaressa ollut saapuessamme sähköä, eikä saunassa makeaa vettä, kun porakaivon pumppu ei toiminut. Oltiin hyvin tyytyväisiä, että kaupunkivettä oli mukana veneen vesijärjestelmän lisäksi parissa kanisterissa.

Toisena viikonloppuna lähdettiin jo perjantaina ja saavuttiin Lähteelään pian auringonlaskun jälkeen. Lähteelän uuden yrittäjän aikana sinne on ilmestynyt myrskylyhdyillä toteutettu tunnelmallinen valaistus vessareitille. Lauantaina sitten reippaasti syystalkoisiin, Ari sai nostaa laituria ja raivata metsästä myrskytuhoja, kun taas Elena (ja koira) ilmoittautuivat tiskaamaan ja kantamaan risuja.

Sunnuntaina oli taas kauden kohokohta, seuran mestaruuskilpailut saaresta kotisatamaan. Viime vuonna olimme yllätysvoittaja, tänä vuonna pääsimme käymään vakavia keskusteluja laiturilla reitinvalinnasta, puuskaisuudesta ja siitä, pitäisikö reivata. Reittiin sisältyy kaksi kapeaa kohtaa, jossa tuuli oli ”nappivastaista”, ja suhteellisen tuulen mittari näytti noin 11 m/s. Nämä kohdat ovat ennen ja jälkeen Lähteelää, ja olemme harjoitelleet niissä luovimista tällä ja edellisellä veneellä lukuisia kertoja. Kun tuosta on tultu isoa genoaa vinssaten puolelta toiselle, niin itseskuuttaava fokka saa haasteen tuntumaan inhimillisen kokoiselta.  Lähteelän eteläpuolinen kapeikko on se paikka jossa olemme nähneet hirven uimassa ja saaneet puomin rikki. Tällä kertaa kaksi ihailemaamme seuratoveria törmäsivät siinä toisiinsa, kun isompi vene broachasi. Kolmas kilpailija keskeytti suosiolla ennen kuin lähti samaan kapeikkoon, ja vielä neljäskin seuratoveri, joka ei alkujaankaan ollut kisassa, laski edellämme purjeensa ennen tuota kohtaa. Ja me saavuimme tietenkin kapeaan kohtaan yhtaikaa viidennen kilpailijan kanssa. Jättäen kohteliaasti toiselle tilaa väistää selvitimme molemmat kapeikot, ensimmäisellä suoralla nähtiin taas miten Linjett nousee hiukkasen paremmin vastatuuleen, ja Kytön selällä pääsimme kiskomaan kunnolla etumatkaa. Laskevan auringon valossa näimme, miten kolaroineet veneet ajelivat varovasti kotiinpäin, isompi pienempää hinaten. Toverien onnettomuus himmensi voitonriemua, ja kuohuviinipullo jäi kaappiin odottamaan parempia aikoja.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s